Ota yhteyttä Tukipalvelu 

SOLIDI: Iso kiitos

5 | 2006

SOLIDI: Iso kiitos

Vuosi 1996 oli Suomessa ja Euroopassa alku jollekin uudelle. Amerikkalaiset olivat kokeneet saman jo edellisenä vuonna. Tänään sen vaikutukset koskettavat yli puolta miljoonaa henkilöä, yli 80 000 yrityksessä yli sadassa maassa ympäri maailman. Mistä onkaan kysymys? SolidWorksista, maailman ensimmäisestä jokaiselle suunnittelijalle tarkoitetusta 3D CAD-ohjelmasta.

Miten suomalaiset saatiin mukaan tähän menestykseen? Siitä piti huolen 1996 perustettu CadWorks Oy. Sen perustajat olivat maailmalla kulkiessaan törmänneet ohjelmistoon nimeltä SolidWorks,  ja todenneet sen edustavan omalla alallaan aivan uudenlaisia näkemyksiä. Nopeasti perustamisensa jälkeen CadWorks Oy toimitti Suomen ensimmäiset SolidWorks -lisenssit asiakkailleen. 

Tänään 10-vuotisen toimintansa juhlavuonna CadWorks Oy toimii Suomessa viidellä paikkakunnalla. Jo sadat yritykset teollisuuden eri aloilta ovat päässeet hyötymään SolidWorksin eduista ja CadWorks Oy:n henkilökunnan teknisestä osaamisesta. Toimintamme tärkeimpiä kulmakiviä on aina ollut asiakkaistamme huolehtiminen varsinkin kaupan jälkeen. Perusteellinen ja riittävän laaja koulutus yhdessä toimivan tukipalvelun kanssa ovat varmistaneet investoinnin kannattavuuden.

Toimintamme yhdessä asiakkaidemme kanssa on tuottanut aikaa säästäviä ja virhealttiita manuaalirutiineja poistavia lisäohjelmia. Niiden SolidWorksin päälle tuoma lisäarvo on tärkeässä asemassa, kun asiakkaamme kehittävät uusia tuotteita.

Menestyäkseen vaativassa kilpailussa sen on tapahduttava mahdollisimman nopeasti ja virheettömästi. Yhteistyömme hedelmistä löytyy lukuisia esimerkkejä.

Ilman asiakkaitamme emme nyt juhlisi ensimmäisen vuosikymmenen täyttymistä. Heille kuuluukin iso kiitos menneistä vuosista. Toivotamme samalla niin nykyiset kuin tulevatkin asiakkaamme yhteiselle matkalle kohti seuraavaa vuosikymmentä!

SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA MYÖS


Artikkelin pikkukuvake
Blogi | 11.12.2020
3DEXPERIENCE Works – yhdistää tiedot ja tekijät pilvessä – Osa I
3DEXPERIENCE – Entistäkin enemmän mahdollisuuksia Lyhykäisyydessään 3DEXPERIENCE on konfiguroitava alusta pilvessä, jossa voi hallinnoida kaikkea suunnitteluun liittyvää dokumentaatiota, ja miksei myös muuta dataa. Suunnitteludatan lisäksi …
Lue lisää
Artikkelin pikkukuvake
Blogi | 7.5.2021
3DEXPERIENCE WORKS – Yhdistää tiedot ja tekijät, pilvessä – Osa II
3DEXPERIENCE (myöhemmin 3DX) blogisarjan toisessa osassa käsittelen hieman muokattavuutta. Tässä yhteydessä tarkoitan muokattavuudella sitä, että alusta voidaan muokata juuri sellaiseksi kuin Te sen tahdotte.
Lue lisää
Artikkelin pikkukuvake
Uutinen | 26.1.2022
3DEXPERIENCE World 2022 7.-9. helmikuuta 2022: Rekisteröidy ilmaiseen virtuaalitapahtumaan nyt!
Vuotuinen SOLIDWORKS-käyttäjille suunnattu 3DEXPERIENCE World 2022 järjestetään tänä vuonna kokonaan virtuaalisena. Nyt on siis loistava tilaisuus kuulla alan huippuosaajien ajatuksia, verkostoitua muiden SOLIDWORKS-käyttäjien kanssa sekä …
Lue lisää