Ota yhteyttä Tukipalvelu 

Case Framery: puhelinkopin uusi elämä

REFERENSSI | 8.6.2016

Artikkelin otsikkokuva.
Aluksi minulla ei ollut mitään hajua SOLIDWORKSin logiikasta, mutta aika nopeasti pääsin siitä kärryille. Kurssit auttoivat siinä osaltaan, mutta paljon opettelin myös opin päin. Muuten emme olisi koskaan saaneet tuotteita ajoissa messuille.
Samu Hällfors, Framery Oy

Kevätaamu oli kauneimmillaan, kun ajoimme Frameryn toimistolle Tampereen kupeessa sijaitsevalla teollisuusalueella. Astuimme sisään vaatimattoman rakennuksen kyljessä olevasta ovesta. Mistään ei olisi voinut päätellä, että täällä toimii yritys, joka on kovaa vauhtia valloittamassa maailmaa erikoisella keksinnöllään. Haastateltavamme oli hieman myöhässä, hyvästä syystä. Samu Hällfors oli tulossa toimistoon suoraan työmatkalta Yhdysvalloista. Kymmenen minuutin kuluttua sisään astui nuori mies siistissä pikkutakissa ja rennoissa jalkineissa. Kahvikuppi käteen ja kertomaan, kuinka kaksi suomalaisnuorukaista keksi puhelinkopin uudestaan. 

Kaikki sai alkunsa puolivitsistä viitisen vuotta sitten. Samu Hällfors ja Vesa-Matti Marjamäki työskentelivät samassa tiimissä työstämässä softaa Itellalle. Esimies puhui paljon puhelimessa, ja avoimessa konttoritilassa se tuntui välillä häiritsevältä. Kun pojat huomauttivat asiasta, esimies tokaisi:

”Jos ette jaksa kuunnella niin ostakaa tänne puhelinkoppi.” Pian kävi selväksi, ettei kopin hankinta ollutkaan aivan helppoa, joten Samu ja Vesa päättivät tehdä sellaisen itse. ”Otettiin siitä vähän samanlainen kesäprojekti kuin mobiilisaunasta teekkariaikana. Se muuten oli aikoinaan epävirallisesti Suomen suurin henkilöautovetoinen sauna”, Samu kuvailee. Puhelinkoppiprojektista tuli kuitenkin hyvin nopeasti jotain paljon suurempaa.

 

Ostaakohan näitä kukaan?

Samu ja Vesa jättivät entiset työpaikkansa ja perustivat oman firman vuonna 2010. Alku oli luonnollisesti vähintäänkin haastava. ”Polkaisimme homman käyntiin täysin tyhjästä ilman rahaa. Ensimmäiset vuodet paiskittiin hulluna hommia ilman mitään tietoa, meneekö tuote edes kaupaksi. Ensimmäiset versiot saatiin myytyä kavereille, mutta kommentit olivat tylyjä tyyliin: Ihan okey, mutta parempikin voisi olla”, Samu kertoo.

Alun ongelmiin kuuluivat etenkin sisäkaiun ja tuulettimesta syntyvän äänen eliminointi. Pikku hiljaa myös suuremmat yritykset alkoivat osoittaa varovaista kiinnostusta ääntä eristävää Phone Boothia kohtaan. Metso tilasi kaksi koppia mutta halusi varata niihin palautusoikeuden. Aikataulukin sattui olemaan tiukanlainen: ”Tuotteiden piti olla valmiita kahdeksan viikon kuluttua siitä, kun aloitin piirtämisen”, Samu muistelee. Toimitus saatiin ajallaan hoidettua, ja tuote kehittyi yhä paremmaksi sukupolvi kerrallaan.

 

Muodolla on merkitystä

Pyöreälinjaisesta Phone Boothista ei juurikaan tule mieleen kadunkulmissa aikoinaan seisovat suorakaiteen muotoiset puhelinkopit. Kaarevat pinnat ja muotoilu ylipäätään on ollut vahvasti tuotekehityksessä mukana alusta lähtien. Suunnittelu on aina ollut lähes kokonaan Samun käsissä, mutta nykyisin hän ottaa myös arkkitehdin näkemyksen mukaan. Toiminnan laajentuessa voidaan tulevaisuudessa käyttää yhä enemmänkin ulkopuolisia suunnittelijoita. Perusajatus säilytetään kuitenkin samana.

”Phone Boothin suunnittelussa ovat sekä muotoilu että tekniikka koko ajan läsnä. Strategiana on tehdä omia juttua eikä mitään alihankintaa toisten mockuppien mukaan.” 

Lukuisten kokeilujen jälkeen nykyinen mallisto sai alkunsa marraskuussa 2012. Tiukka aikataulu vauhditti jälleen kehitystyötä eteenpäin. Frameryllä oli vain puolitoista kuukautta aikaa saada kaksi uutta tuotetta esille 7. helmikuuta Tukholmassa pidettäville messuille. Tiukassa paikassa tarvittiin avuksi kunnollinen suunnittelujärjestelmä. Samun piti siis samanaikaisesti oppia hallitsemaan uusi CAD sekä tehdä uusien tuotteiden piirustukset:

”SOLIDWORKS asennettiin meille 2.12. ja kurssit alkoivat siinä kymmenennen päivän tienoilla. Eipä muuta kuin aamulla kursseille ja illalla takaisin piirtämään. Töitä tehtiin yötä myöden. "

Aakkoset alkoivat O:sta
Tuotekehityksessä on Samun arvion mukaan menossa noin 13. sukupolvi. Phone Booth Alphabets Products -tuotteet on nimetty aakkosten mukaan. Samu selittää miksi: ”Aakkosperhe alkoi O:sta tuotteen pyöreän muodon mukaan. Muita tuotteita ovat C, jossa voi sivusta katsoen nähdä kaarevan muodon, ja suorakulmaisempi I-koppi.”

Hyvin harva Phone Booth kuitenkaan päätyy täysin sellaisenaan asiakkaan tiloihin. Frameryn muotoilufilosofiaan kuuluu, että jokainen koppi on asiakasyrityksen näköinen ja sen visuaaliseen imagoon sopiva. Jopa 95 % tuotteista räätälöidään jollain lailla. Useimmiten kyseessä on värin vaihto tai muu yksityiskohta, mutta suuriakin muutoksia tehdään tarvittaessa. Ääriesimerkkinä on Intiaan toimitettavat kahden hengen mallit, koska maan yrityskulttuuriin kuuluu useamman ihmisen osallistuminen puheluihin. 

Korkeasta räätälöintiasteesta huolimatta kustannukset pidetään kurissa suunnittelemalla perusrakenne mahdollisimman hyvin, jolloin jokaista tuotetta ei yksilöllisyydestä huolimatta tarvitse piirtää alusta alkaen uudelleen. Käytännössä vain noin 10 % tuotteista joutuu käymään suunnittelupöydällä ennen tuotantoon menoa. Firman nimikin kertoo massaräätälöitävyydestä:

”Framery kuvaa sitä, että luomme kehykset, joihin kukin asiakas saa oman tarpeensa mukaisen ratkaisun”, Samu kertoo.

 

Koppeja ympäri maailmaa

Metson kahden kopin tilauksesta ollaan tultu pitkälle muutamassa vuodessa. Phone Bootheja myydään kotimaan lisäksi mm. Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Kasvutavoitteet ovat kovat. Viime vuoden liikevaihto saavuttiin tänä vuonna jo puolessa vuodessa, ja sama vauhti aiotaan pitää jatkossakin. Frameryn tuore toimitusjohtaja Ossi Paija uskoo, että liikevaihto on täysin mahdollista tuplata vuosittain.

Kahdenkymmenen miljoonan raja saattaa mennä rikki jo seuraavalla viisivuotiskaudella. ”Koska vastaavaa tuotetta ei ole aiemmin ollut olemassakaan, me ikään kuin luomme itse markkinoita jatkuvasti. Yrityksissä eri puolilla maailmaa on olemassa kova tarve saada toimitiloihin rauhallisia paikkoja, joissa ihmiset voivat puhua puhelimeen, keskustella asioista keskenään tai vaikka tehdä itsekseen hetki töitä rauhassa”, Paija selventää. 

Tuotemallisto on laajentunut yhden hengen puhelinkopeista hieman suurempiin tiloihin, joissa voidaan pitää tiimipalavereita tai puhelinneuvotteluita useamman hengen kesken. Phone Boothien käyttötavat jakaantuvatkin selvästi kahteen kategoriaan asiakkaan toimintakulttuurin mukaan. Yhden hengen koppeja hankitaan ad hoc –käyttöön, ja niitä tulee olla riittävästi, ettei koppeihin tarvitse jonottaa, kuten tällä hetkellä tapahtuu monin paikoin etenkin juuri USA:ssa. Suuremmat mallit puolestaan ratkaisevat pienten neuvottelutilojen tarpeen, ja niihin pitää yleensä varata aika etukäteen.

 

Parasta koskaan

Haastattelun lopuksi Samu muistelee vielä tuoreella työmatkallaan saatua hyvää vastaanottoa: ”Innostusta kuvaa hyvin erään newyorkilaisen asiakkaan työntekijän tokaisu: This is the best f...ing office innovation ever. Joskus on vieläkin vaikea kuvitella, että vähän päättömästä ideasta tehdä puhelinkoppi on avautunut näin uskomattomat markkinamahdollisuudet. Muistan, kun aikanaan syksyllä 2010 kellojensiirtoviikonloppuna matkalla Pietariin kerroimme ideasta parille kaverille ja saimme vastaukseksi vinoja hymyjä. Tänä päivänä toinen epäilijöistä istuu hallituksessamme ja toinen toimii toimitusjohtajana.

Artikkeli on julkaistu CadWorks Oy:n asiakaslehti Solidissa nro 11 vuonna 2014

SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA MYÖS


Artikkelin pikkukuvake
Referenssi | 1.7.2016
CASE TactoTek Oy: Huipputeknologia pusertuu kahden millin kappaleeseen
TactoTek sijaitsee Oulun kupeessa Kempeleen teollisuusalueella. Siellä on kehitetty valmistustekniikka, jolla integroidaan lukuisia toimintoja ja komponentteja muutaman millin paksuiseen muovikappaleeseen. Tämä mahdollistaa huikeat käyttömahdollisuudet maailmanlaajuisesti …
Lue lisää
Artikkelin pikkukuvake
Referenssi | 15.8.2017
Case Acon Finland: Solidworks-ohjelmilla kehitystiimi heti täyteen vauhtiin
Oululainen Acon valtaa trampoliineilla ja muilla liikunnallisilla tuotteillaan hyvää vauhtia kansainvälisiä vapaa-ajan markkinoita. Menestymisen takaa vahva panostus omaan brändiin ja tuotekehitykseen. Yli puolet Aconin liikevaihdosta …
Lue lisää
Artikkelin pikkukuvake
Referenssi | 18.10.2016
CASE Mectalent Oy: SOLIDWORKS Inspection tuo helpotusta asiakirjaähkyyn
Mectalent on laitevalmistuksen ja tarkkuusmekaniikan huippuasiantuntija Oulusta. Yritys toimii tarkkaan säädellyillä lääketieteen ja puolustusteollisuuden aloilla, joissa ei raporteista tai pöytäkirjoista tule pulaa. Kaikki saatavilla oleva …
Lue lisää