Ota yhteyttä Tukipalvelu 

SOLIDI: Luottamusbisneksessä

15 | 2018

SOLIDI: Luottamusbisneksessä

Yritysten sähköpostit, dokumentaatio ja jopa CRM-järjestelmissä oleva, suorastaan pyhänä pidetty asiakastieto, ovat jo siirtyneet suuressa määrin pilvipalveluksi, ja sitä kautta kolmansien osapuolten hallintaan ja ylläpitoon. CAD- ja PDM- järjestelmien kohdalla pilveen siirtyminen on huomattavasti hitaampaa. Business Advantagen tekemän maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan pilvipohjaisia CAD-ohjelmistoja oli vuonna 2017 käytössä vain 9 % :lla yrityksistä. Kun CAD toimii pilvipalveluna, myös suunnitteludata ja valmistusdokumentaatio on tallennettu pilveen. Yritykset pitävät tätä tuotetietoa aiheestakin tärkeimpänä ja tarkimmin varjeltuna omaisuutenaan. Kyseisen tutkimuksen mukaan tietoturvaa ja tiedon yksityisyyttä pidettiinkin selkeästi suurimpana huolenaiheena ja esteenä verkkopalveluiden käyttöönotolle. Iso osa pilviteknologian hyödyntämistä suunnittelevista pitivät yrityksen omaa pilvipalvelua (Private Cloud) todennäköisimpänä toteutustapana. Suunnitteludata halutaan siis pitää tiukasti yrityksen omien seinien sisällä.

Kun keskustelemme asiakkaiden kanssa tiedonhallinnasta ja suunnittelun automatisoinnista, netin yli operointi on aina toivelistan kärjessä. Ja heti sen perässä nousevat tietoturva- ja luotettavuuskysymykset. Nyt kun SOLIDWORKS PDM ja sitä laajentava uusi SOLIDWORKS Manage ovat juuri saaneet modernit web-pohjaiset käyttöliittymät, vaaditaan luottamusta ja ohjelmistokumppanin osaamista, jotta ominaisuudet saadaan turvallisesti hyötykäyttöön. Lisää SOLIDWORKS 2019 -version uusista ominaisuuksista sivulla 16. Myös kehittämämme AutomateWorks-suunnittelu- automaatti ottaa askeleen pilviaikaan. Uusi AutomateWorks Server on nettipohjainen ratkaisu, joka vapauttaa konfiguraattorin käytön laitteesta tai paikasta riippumattomaksi. Työ voidaan käynnistää netin yli, mutta varsinainen operaatio, eli asiakaskohtaisesti yksilöidyn tuotteen generointi SO- LIDWORKS-ohjelmiston avulla, tapahtuu edelleen tietoturvallisesti yrityksen omassa verkossa ja omilla tietokoneilla. Aiheesta lisää sivulla 21.

Tänä päivänä on täysin normaalia, että yritykset vaativat erillisiä NDA- eli salassapitosopimuksia jo potentiaalisilta ohjelmistokumppaneilta ennen minkään tuotetiedon jakamista. Meillä CadWorksissä on aina ollut selvää, että toimimme paitsi ohjelmisto- myös luottamusbisneksessä. Tietojen, myös luottamuksellisen tuotetiedon, jakaminen ohjelmistokumppanille on edellytys sille, että löydämme yhdessä juuri sinun yrityksellesi parhaat järjestelmäratkaisut ja voimme tukea järjestelmää käyttäviä suunnittelijoita. Esimerkiksi tukipalvelussa käsittelemme päivittäin asiakkaidemme salaista CAD-dataa ja päivitämme asiakkaiden PDM-järjestelmiä, joissa on tallennettuna usein koko yrityksen tuotetieto ja kehitteillä olevat innovaatiot. Jokaisen cadworksiläisen selkärangassa on ymmärrys siitä, että näiden salassa pysyminen voi ratkaista koko yrityksen tulevaisuuden. Jo yli 20 vuotta vanha lupauksemme olla luotettava ja vastuullinen yhteistyökumppani, on nykyisenä pilviteknologian aikakautena ajankohtaisempi kuin koskaan.

SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA MYÖS


Artikkelin pikkukuvake
Blogi | 11.12.2020
3DEXPERIENCE Works – yhdistää tiedot ja tekijät pilvessä – Osa I
3DEXPERIENCE – Entistäkin enemmän mahdollisuuksia Lyhykäisyydessään 3DEXPERIENCE on konfiguroitava alusta pilvessä, jossa voi hallinnoida kaikkea suunnitteluun liittyvää dokumentaatiota, ja miksei myös muuta dataa. Suunnitteludatan lisäksi …
Lue lisää
Artikkelin pikkukuvake
Blogi | 7.5.2021
3DEXPERIENCE WORKS – Yhdistää tiedot ja tekijät, pilvessä – Osa II
3DEXPERIENCE (myöhemmin 3DX) blogisarjan toisessa osassa käsittelen hieman muokattavuutta. Tässä yhteydessä tarkoitan muokattavuudella sitä, että alusta voidaan muokata juuri sellaiseksi kuin Te sen tahdotte.
Lue lisää
Artikkelin pikkukuvake
Uutinen | 26.1.2022
3DEXPERIENCE World 2022 7.-9. helmikuuta 2022: Rekisteröidy ilmaiseen virtuaalitapahtumaan nyt!
Vuotuinen SOLIDWORKS-käyttäjille suunnattu 3DEXPERIENCE World 2022 järjestetään tänä vuonna kokonaan virtuaalisena. Nyt on siis loistava tilaisuus kuulla alan huippuosaajien ajatuksia, verkostoitua muiden SOLIDWORKS-käyttäjien kanssa sekä …
Lue lisää