Ota yhteyttä Tukipalvelu 

Case NEW PAAKKOLA: Suomen Lapissa suunnitellaan SOLIDWORKSillä korttelin kokoisia kuljettimia

REFERENSSI | 27.9.2019

Artikkelin otsikkokuva.

Tervolan kylässä, Lapin maakunnassa toimiva New Paakkola suunnittelee ja valmistaa valtavia kuljetinjärjestelmiä kaivoksille. Suurimmillaan kyseessä on  esimerkiksi jyrkkäkuljetin, joka nostaa avolouhoksen pohjalta kiviä maanpinnalle 120 metrin syvyydestä. Suurissa ja vaativissa projekteissa suunnittelun, testauksen ja tiedonhallinnan on oltava kohdillaan.

 

Kiviaineksen siirto on yksi kaivostoiminnan suurista haasteista. Maansiirtokoneiden käyttö on hidasta, kallista ja tuottaa päästöjä ympäristöön, joten hihnakuljettimet ovat hyvä vaihtoehto ajoneuvokuljetuksille. New Paakkolan hihnavetoiset kuljetinratkaisut ovat esimerkki pitkälle erikoistuneesta osaamisesta. New Paakkolan asiakkaita ovat arktisissa olosuhteissa toimivat kaivokset Pohjois-Suomessa, Pohjois-Ruotsissa, Kuolan niemimaalla ja Venäjällä. Projektit ovat pitkiä ja vaativia, yksi kauppa voi vastata muutaman vuoden liikevaihtoa. Uustuotannnon lisäksi nykyisten kuljetinjärjestelmien parannustyöt ja modernisointi ovat merkittävä osa liiketoimintaa.

 

SOLIDWORKSin käyttö tehostaa tuotekehitystä

 

New Paakkolan pääsuunnittelija  Toni Erkkilä on työskennellyt kaivoskuljettimien parissa jo seitsemän vuoden ajan. Kuljetinratkaisut ovat äkkiseltään katsottuna monesti saman näköisiä, mutta todellisuudessa niistä ei löydy montaakaan täysin samanlaista osaa. Bulkkituotteita muistuttavista osista kehitetään käytännössä jokaiselle asiakkaalle oma räätälöity kokonaisuutensa. Siksi tuotekehityksessä on erityisen tärkeää voida käyttää aiemmin tehtyjä malleja uusien pohjana. Apuun on hankittu CadWorksiltä sekä SOLIDWORKS-lisenssit että laajempi SOLIDWORKS PDM.

 

”Kaikki työt tehdään PDM:ään, koska silloin ne saadaan pohjaksi uusiin projekteihin. Lisäksi usean suunnittelijan pitää päästä tekemään mallinnuksia samanaikaisesti, ja SOLIDWORKS PDM mahdollistaa tämän. Teemme itse talon sisällä mekaniikka- ja asennussuunnittelua, mutta esimerkiksi sähköautomaatio ostetaan ulkopuolelta, joten oikean suunnittelutiedon jakaminen usealle suunnittelijalle on meillä erityisen tärkeää. Kopioinnissa apuna on CadWorksillä suunniteltu CustomWorks”, Erkkilä kertoo.

 

Toimiva tiedonhallinta ja ajantasaisuus elinehto - SOLIDWORKS PDM auttaa pysymään sovitussa aikataulussa

 

Yksi  kaivosalan erityispiirteistä ovat huipputarkat aikataulut. Kuljettimien asennuksessa ei ole joustovaraa kaivostoiminnan jatkuvuuden vuoksi. Vaikka kaupanteko ja projektit ovat pitkäkestoisia, sovituista toimitusajoista on pidettävä kiinni jopa 12 tunnin tarkkuudella, muuten koko projekti voi siirtyä vuodella eteenpäin. Toni Erkkilä korostaa, että ilman hyvin toimivaa tiedonhallintaa tiukat aikataulut voisivat olla todellinen painajainen. Siksi heille räätälöity, riittävän laaja PDM on toiminnan elinehto.

 

Suunnittelutiedon on oltava useamman ihmisen ulottuvilla, joten tiedon ajantasaisuus ja oikeellisuuden merkitys korostuu. CadWorks on kehittänyt yhdessä New Paakkolan kanssa varta vasten heidän toimintaansa sopivat hyväksymisprotokollat, jotka Erkkilän mukaan ovat pelanneet hyvin. Näin taataan, että suunnittelijoilla, alihankkijoilla ja tuotannolla on käsissään aina viimeisin versio mallinnuksesta. Toimintaa helpottamaan hankittiin myös tuotannolle oma SOLIDWORKS-lisenssinsä:

 

”Meillä on noin 2000 neliön tuotantotila, johon kuuluu mm. laakeroinnin puhdastilat, hitsaus, raepuhallus ja maalaus. Tuotanto voi tulostaa omalla SOLIDWORKSillä tarvittavat 3D-kuvat valmistukseen itse. Muutenkin tiedonkulku meidän suunnittelijoiden ja tuotannon välillä on luonnostaan sujuvaa, koska meillä on vain seinä välissä”, Erkkilä naurahtaa.

 

Lujuuslaskentaa, testausta ja simulointia SOLIDWORKSilla – mahdolliset ongelmat ratkaistaan jo ennen asennusta

 

Toinen  kriittinen asia on testaus. Koska kyseessä on valtavia kivimassoja jopa lähes pystysuoraan vetävät kumihihnat, niiden toimivuudesta on syytä varmistua perusteellisesti jo suunnittelupöydällä. Samoin siitä, että kymmeniä tuhansia tonneja painavan laitteen nostokorvalliset kestävät siirron aikana. Erkkilä kertoo, että heillä tehdään lujuuslaskentaa ja muuta testausta SOLIDWORKSillä lähes päivittäin. Yleisimpiä simulointitapauksia ovat mahdollisten tukosten syntyminen ja niiden avaaminen sekä kaatumistilanteet. Mahdolliset ongelmat tulee ratkaista aina ennen eikä jälkeen asennuksen.

 

New Paakkola on saavuttanut erikoisosaamisellaan ja palvelullaan hyvän maineen markkinoilla, joten tulevaisuus näyttää valoisalta. Kasvun hidasteena onkin tänä päivänä enemmän tekijöiden kuin asiakkaiden puute. Osaajia kaivataan sekä talon sisälle että alihankintaverkostoon. On selvää, ettei kuka tahansa voi hypätä puikkoihin kylmiltään, mutta Erkkilän mukaan yrityksessä tuetaan oppimista esimerkiksi CadWorksin kurssien kautta, ja opettelu maksaa vaivan:

 

”Tässä pääsee tekemään mielekästä hommaa ja toteuttamaan itseään. Tuotteet ja ratkaisut ovat New Paakkolassa aina teknisesti alan huippua. Lisäksi suunnittelija näkee työnsä tuloksen alusta loppuun; halutessaan voi mennä vaikka työmaalle asti.”

 

CadWorksin asiantuntijat apuna toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotossa

 

Järjestelmäkehitys  jatkuu New Paakkolassa toiminnanohjausjärjestelmän parissa. Seuraavaksi suunnitelmissa on ERPin käyttöönotto ja suunnittelujärjestelmän integrointi siihen. Tuttu mies CadWorksiltä on mukana kuvioissa jo hankintaprosessista alkaen:

 

Stöckellin Mikko konsultoi meitä myös tässä ERP-asiassa. Hän on ollut laittamassa PDM:n ja muutkin jutut kuntoon, ja selvästi tietää, mitä meillä kannattaa tehdä. Hänen jälkeensä ei systeemejä ole tarvinnut paljon veivata”, Erkkilä kertoo.

 

Haluaisitko kuulla lisää tiedonhallinnasta SOLIDWORKS PDM:n avulla? Ota meihin yhteyttä!

SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA MYÖS


Artikkelin pikkukuvake
Blogi | 28.10.2019
Solidworks PDM – mitä uusi vuosiversio tuo tullessaan?
SOLIDWORKS PDM 2019 & 2020 – kaikki, mitä sinun tulisi tietää uusista versiosta! Keräsin tähän …
Lue lisää
Artikkelin pikkukuvake
Blogi | 16.8.2018
Vain taivas on rajana! Hyödynnä PDM Professionalin työtä tehostavat lisäominaisuudet
SOLIDWORKS PDM Professional tuo käyttöösi Standard-versiosta tutut ominaisuudet rajoittamattomina ja tukun lisäominaisuuksia helpottamaan jokapäiväistä työtä.
Lue lisää
Artikkelin pikkukuvake
Uutinen | 7.4.2021
Uusi SOLIDWORKS 2021 tuo yli 200 parannusta
Viime vuoden syksyllä julkaistussa SOLIDWORKS 2021 -versiossa on jälleen yli 200 parannusta. Iso osa näkyy …
Lue lisää
Selaa ajankohtaisia julkaisuja